Määrän syöttö ja muuttaminen

Kun rakennusosa lisätään laskelmaan, sen määrätieto on nolla. Haluttu arvo syötetään määrä-kenttään kokonais- tai desimaalilukuna, painetaan enter-painiketta tai klikataan esim. seuraavaa solua. Tämän jälkeen rivin kustannustieto päivittyy ko. määrää vastaavasti. Määrätieto muutetaan syöttämällä soluun uusi arvo.


Kuva 34. Rakennusosan määräkenttä

Rakennusosan tietojen muokkaaminen ja tallennus rakennusosakirjastoon

Rakennusosan tunnistetta, nimeä, määräyksikköä ja yksikkökustannusta, voidaan muuttaa -painikeesta avautuvassa pop-up ikkunassa. Tällöin rivistä tulee ns. käyttäjän oma rakennusosa, jonka muutetut kohdat on korostettu pohjavärillä. Raporteissa muutetut rakennusosat näkyvät kursiivilla.

Käyttäjän omia rakennusosia voidaan tallentaa ko. rivin "Tallenna rakennusosa organisaation rakennusosakirjastoon"- kuvakeella. Omat rakennusosat ovat organisaatiokohtaisia, eivät laskelmakohtaisia, ja ne näkyvät nimikkeistöselauksessa omana kohtanaan sekä merkkijonohaussa kursiivilla korostettuna. Yksikköhintojen määrityksessä on otettava huomioon, että Foressa ro-hintaan lisätään hanketehtävien osuus (jotta ne eivät tule kahteen kertaan).


Kuva 35. Rakennusosan tietojen muokkaus

Muistiinpanojen syöttäminen ja rakennusosan kuvaus

Rakennusosan nimen perässä on "info"-kuvake, kohdistamalla hiiren osoittimen siihen näkee lisätietoja rakennusosasta (mikäli niitä on).

Kuva 36. Infokenttä

"Info"-painikkeen viereiseen kenttään voi tehdä omia rakennusosaan liittyviä merkintöjä. Merkinnät tallentuvat klikkaamalla jotakin kohtaa laskelmanäytöllä. Raporteissa voi valita näytetäänkö muistiinpanot vai ei.


Kuva 37. Muistiinpanokenttä

Rakennusosan poistaminen

Rakennusosarivi (tai monta) poistetaan valitsemalla ko.rivin alussa oleva rastivalinta päälle ja klikkaamalla oikeassa yläkulmassa olevaa "roskakori"-painiketta. Järjestelmä esittää varmistuskyselyn ennen poistamista.


Kuva 38. Rivin poisto

  • No labels